Interin keskikentällä Haka-ottelussa aloittanut Joni Kauko näki lauantain ottelun kulun samaan tapaan Inter-luotsi Job Dragtsman kanssa. Haka vei ensimmäistä jaksoa vahvemman keskikenttänsä ansiosta.
- Pelasimme ensimmäisellä jaksolla normaalista poikkeavalla taktiikalla, eikä se oiken toiminut. Haka sai luotua keskialueelle ylivoiman ja pääsivät sitä kautta kontrolloimaan peliä, näki Kauko.
Toiselle jaksolle Inter palasi kenttämuodostelmansa osalta vanhaan tuttuun formaattiin, mikä toimi avausjaksoa huomattavasti paremmin.
- Toisella jaksolla palasimme vanhaan ja Hakan kahden toisen jakson alun paikan jälkeen olimme pelissä niskan päällä viimeiseen kymmeneen minuuttiin asti. Teimme kaksi ansaittua maalia, mutta se ei kuitenkaan riittänyt, harmitteli Kauko.
Ihan pelin loppuun asti Interin vahva ote ei kuitenkaan kestänyt, sillä Haka pääsi kuittaamaan Interin johdon kuusi minuuttia ennen pelin loppua. Kaukon mukaan maalin olisi ottelun lopussa voinut tehdä kumpi vaan. Tällä kertaa siinä onnistui Haka.
- Ottelun lopulla kumpikin joukkue pääsi muutaman kerran ylivoimahyökkäykseen ja Haka pääsi tekemään näistä tasoituksen, selvitti ottelun viimeisen vartin vaihtopenkiltä katsellut Kauko. |