Lauantaina Hakaa vastaan pelatussa Veikkausliigaottelussa maalinteossa onnistuivat Interistä joukkueen molemmat laitapakit. Tehdyt osumat olivat sekä Henri Lehtoselle että Joni Aholle ensimmäiset maalit tällä kaudella.
Mitään epätavallista kaksikon maaleissa ei silti ole, sillä kumpikin pelaajista on yleensä onnistunut kauden aikana maalinteossa muutaman kerran.
Rankkarin varmasti Haka-vahti Janne Korhosen ohi sijoittanut Aho on tehnyt uransa aikana kaikkiaan viisi liigamaalia. Kolme viimeisintä tehdystä osumista on syntynyt nimenomaan rankkaripisteeltä.
Kauden ensimmäisellä maalia kohti suuntautuneella laukauksella heti maalinteossa onnistuneelle Inter-kippari Lehtoselle Haka-pelin maali oli uran yhdeksäs. Pänän maaleista ensimmäinen syntyi kesäkuussa 2004 pelatussa ottelussa Jazz-Inter. Tuon ottelun voitti Inter 3-4(1-2). |