EtusivuUutisetLiputOttelutEdustusjoukkueJunioritSeuraClub InterYrityksilleYhteys

08.06.2011 | Toni Kallio palaa hyvillä mielin Veikkausliigaan


Hyvillä mielin takaisin Veikkausliigaan palaava Toni Kallio vastasi Suomen ainosta maalista keväällä 2008 Veritas Stadionilla Valko-Venäjää vastaan pelatussa A-maaottelussa.(Kuva Tero Wester)

Veikkausliigaan seitsemän vuoden tauon jälkeen palannut Toni Kallio myöntää, että paluu Suomeen on ollut mielessä jo jonkin aikaa. TPV:n kasvatin mukaan Interin tarjoukseen oli helppo tarttua.

- Suomeen paluu on ollut jo jonkin aikaa mielessä. Kun Inter otti yhteyttä, niin ratkaisu syntyi lopulta helposti. Kaiken kaikkiaan hyvillä mielin palaan Veikkausliigakentille, sanoo Kallio.

Kallion mukaan hänellä oli vielä muutama viritys ulkomaille, mutta pelaaminen ennen elokuun siirtoikkunan aukeamista painoi lopulta enemmän vaakakupissa.

- Minulla oli pari viritystä vielä ulkomaille, mutta siinä tapauksessa olisi pitänyt odottaa elokuun siirtoikkunan aukeamista. Nyt pääsen heti pelaamaan ja se oli päätöstä tehtäessä tärkeä asia, painottaa Kallio.

Vaikka Kallion onkin totuttu näkemään puolustuksen vasemmalla laidalla, niin omien sanojensa mukaan hän on parhaimmillaan topparin tontilla.

- Uskon, että olen parhaimmillani topparina. Uutta seuraa hakiessani oli tarkoitus löytää joukkue, jossa pääsisin pelaamaan topparina. Nyt tiedän, mitä minulta odotetaan täällä ja uskon, että pystyn omalla tekemiselläni auttamaan Interiä menestykseen tällä kaudella, toteaa Kallio.

Vaikka Kallio onkin pelannut viimeiset seitsemän kautta ulkomailla, niin Veritas Stadionilta hänellä on hyvät muistot. ”Köpi” nimittäin teki Suomen ainoan osuman 1-1- tasapeliin päättyneessä Valko-Venäjä- ottelussa keväällä 2008.

- Minulla on hyvät muistot Veritas Stadionilta. Tein täällä maalin Valko-Venäjää vastaan pelatussa maaottelussa keväällä 2008, muistelee Kallio.

Linkitä uutinen: Facebook Twitter

19.06.2013 Tamàs Gruborovics kiitteli joukkueen työmoraalia
19.06.2013 Inter maalittomaan tasapeliin Pietarsaaressa
19.06.2013 Interin aloituskokoonpano illan Jaro-peliin
18.06.2013 Inter keskiviikkona Jaron vieraaksi Pietarsaareen
16.06.2013 Inter ja MYPA maalittomaan tasapeliin Veritas Stadionilla
16.06.2013 Interin aloituskokoonpano MYPA-peliin nimetty
15.06.2013 Inter kohtaa MYPA:n sunnuntaina Veritas Stadionilla
14.06.2013 Kapteeni Lehtonen palaa takaisin kokoonpanoon MYPA-pelissä
13.06.2013 Inter jäi HJK:n jalkoihin torstaina Helsingissä
13.06.2013 Interin avauskokoonpano illan HJK-otteluun nimetty
12.06.2013 Inter torstaina HJK:n vieraaksi Sonera Stadiumille
12.06.2013 Kalle Kauppi pohjusti maalin Pikkuhuuhkajien Liettua-tasurissa
11.06.2013 Pelaajia sivussa HJK-ottelusta
08.06.2013 Inter palasi takaisin harjoituksiin lyhyen loman jälkeen
06.06.2013 Inter-pelaajat urakoivat maajoukkueissa
04.06.2013 Kaksi lajia, kaksi joukkuetta - yksi kausikortti!
03.06.2013 Sirbiladze Georgian maajoukkueen mukaan
02.06.2013 Honka niukasti Interiä parempi
02.06.2013 Interin avauskokoonpano Honka-peliin
02.06.2013 FC Inter – FC Honka tänään Veritas Stadionilla

Lisää uutisia »


Website by Copyright ©2007-2009, Quatro Media. Kaikki oikeudet pidätetään.