EtusivuUutisetLiputOttelutEdustusjoukkueJunioritSeuraClub InterYrityksilleYhteys

13.01.2012 | Joni Aho jatkaa uraansa Interissä


Joni Ahon peliura jatkuu Interissä myös tulevalla kaudella.(Kuva Ari Ståhlman)

Koko Job Dragtsman viisivuotisen valmennuskauden ajan Interin Veikkausliigajoukkueen runkomiehiin kuulunut puolustaja Joni Aho on solminut seuran kanssa kautta 2012 koskevan pelaajasopimuksen.

Laitapuolustajana lähes kaikki liigaottelunsa pelanneelle Aholle yhtenä houkuttimena uuteen sopimukseen oli mahdollisuus saada peliaikaa topparina.

- Meillä on valmentajan kanssa ollut alustavasti keskusteluita siitä, että kokeilisin pelata topparina. Se tuo tietysti oman mielenkiintonsa nyt alkaneeseen harjoituskauteen, Aho kertoo.

25-vuotias Aho on ehtinyt 140 Interissä pelatun liigaottelun lisäksi edustaa Suomea kahdessa A-maaottelussa. Hän kuuluu myös viikon päästä Trinidadiin ja Tobagoon ottelumatkalle lähtevään Mixu Paatelaisen maajoukkueeseen.

Linkitä uutinen: Facebook Twitter

23.05.2013 Severi Paajanen pettyi tappioon
23.05.2013 Interille niukka tappio Rovaniemellä
23.05.2013 FC Inter järjesti hyvinvointitapahtuman yhteistyökumppaneille
23.05.2013 Interin avauskokoopano RoPS-otteluun
22.05.2013 Inter matkustaa torstaina RoPS:n vieraaksi Rovaniemelle
20.05.2013 Jalkapallokoulun ilmoittautuminen käynnissä
19.05.2013 MiniCup ensi viikonloppuna Kupittaalla
18.05.2013 Bahnelle kauden kolmas nollapeli VPS-ottelussa
17.05.2013 Inter ja VPS maalittomaan tasapeliin perjantaina Veritaksella
17.05.2013 Interin avauskokoonpano illan VPS-peliin
17.05.2013 FC Inter – VPS tänään Veritas Stadionilla
16.05.2013 Inter ja VPS kohtaavat perjantaina Veritas Stadionilla
15.05.2013 RESPECT-päivänä puhuttiin suvaitsevaisuudesta ja palloiltiin
15.05.2013 Veritas Stadion tänään kymmenen vuoden ikään
14.05.2013 Touko Tumannon katseet jo perjantain VPS-ottelussa
13.05.2013 TPS jälleeen derbyssä Interiä vahvempi
13.05.2013 Interin avauskokoonpano illan TPS-peliin
12.05.2013 Inter ja TPS iskevät yhteen maanantaina paikallispelissä
10.05.2013 Interille 2-0 voitto FC Lahdesta
09.05.2013 Felipe Aspegren: Ansaittu voitto

Lisää uutisia »


Website by Copyright ©2007-2009, Quatro Media. Kaikki oikeudet pidätetään.