EtusivuUutisetLiputOttelutEdustusjoukkueJunioritSeuraClub InterYrityksilleYhteys

15.08.2012 | Pikkuhuuhkajat romahti Veritas Stadionilla


Kalle Kauppi pelasi ensimmäistä kertaa täydet 90 minuuttia U21-maajoukkueen paidassa keskiviikkona Veritas Stadionilla.(Kuva Ari Ståhlman)

FC Interin Joni Kauko ja Kalle Kauppi pelasivat kumpikin täydet 90 minuuttia, kun Suomen U21-maajoukkue kärsi nöyryyttävän 3-4(3-1) tappion Liettualle EM-karsintojen viimeisessä kotiottelussa keskiviikkona Veritas Stadionilla.

Inter-kaksikon kotikentällä pelattu ottelu alkoi Suomen kannalta katsottuna hyvin, sillä joukkue johti ottelua tauolla 3-1. Tähän kaikki hyvä sitten jäikin, sillä Liettua eteni ottelussa aina 3-4 voittoon asti. Ei hekä oman hyvyyden, vaan myös suomalaisten todella hengettömän toisen jakson ansiosta.

- En voi sanoa, mitkä fiilikset ovat, sillä niin paljon ottaa päähän. Neljä maalia omiin on kauhea määrä, eikä sitä voi laittaa kokonaan edes vaihtuneen puolustuslinjan syyksi, selitti joukkueen päävalmentaja Mika Laurikainen Suomen totaalista romahdusta.

Myös joukkueen kapteenin nauhaa kantanut Joni Kauko oli ihmeissään.

- Kaikki vain jollakin tavalla liukui käsistä, murehti Kauko pelin jälkeen.

Linkitä uutinen: Facebook Twitter

22.05.2013 Inter matkustaa torstaina RoPS:n vieraaksi Rovaniemelle
20.05.2013 Jalkapallokoulun ilmoittautuminen käynnissä
19.05.2013 MiniCup ensi viikonloppuna Kupittaalla
18.05.2013 Bahnelle kauden kolmas nollapeli VPS-ottelussa
17.05.2013 Inter ja VPS maalittomaan tasapeliin perjantaina Veritaksella
17.05.2013 Interin avauskokoonpano illan VPS-peliin
17.05.2013 FC Inter – VPS tänään Veritas Stadionilla
16.05.2013 Inter ja VPS kohtaavat perjantaina Veritas Stadionilla
15.05.2013 RESPECT-päivänä puhuttiin suvaitsevaisuudesta ja palloiltiin
15.05.2013 Veritas Stadion tänään kymmenen vuoden ikään
14.05.2013 Touko Tumannon katseet jo perjantain VPS-ottelussa
13.05.2013 TPS jälleeen derbyssä Interiä vahvempi
13.05.2013 Interin avauskokoonpano illan TPS-peliin
12.05.2013 Inter ja TPS iskevät yhteen maanantaina paikallispelissä
10.05.2013 Interille 2-0 voitto FC Lahdesta
09.05.2013 Felipe Aspegren: Ansaittu voitto
09.05.2013 Interin avaus FC Lahtea vastaan pelattavaa Veikkausliigaotteluun
09.05.2013 FC Inter – FC Lahti tänään Veritas Stadionilla klo 17
08.05.2013 Inter saa huomenna torstaina vieraita Lahdesta
06.05.2013 Interille upea viime hetken voitto Ahvenanmaalta

Lisää uutisia »


Website by Copyright ©2007-2009, Quatro Media. Kaikki oikeudet pidätetään.