EtusivuUutisetLiputOttelutEdustusjoukkueJunioritSeuraClub InterYrityksilleYhteys

03.03.2013 | Junnuille voitto ja tappio lauantaina


Interin B-juniorit voittivat lauantain ottelussaan FC Kaarinan 3-0. A-juniorit puolestaan hävisivät lumisissa olosuhteissa FC Jazzille 1-3. (kuva Risto Nummela)

Interin vanhimmilla juniorijoukkueilla oli lauantaina kaksijakoinen iltapäivä Kupittaalla. B-juniorit kohtasivat päivän aiemmassa ottelussa FC Kaarinan, josta joukkue ottikin puhtaan 3-0 -voiton. Myöhemmin pelattua A-juniorien ottelua puolestaan häiritsi kovaksi yltynyt lumimyräkkä, johon vierailija FC Jazz osasi sovittaa pelityylinsä paremmin. Pisteet matkasivat vieraiden mukana Poriin loppuluvuin 1-3.

B-junioreille voitto oli jo toinen peräkkäinen SM-karsintasarjassa. Voiton turvin joukkue paransi asemiaan länsilohkon kolmannella sijalla. Edellä oleva FC Jazz on vain kolmen pisteen päässä ottelun enemmän pelanneena. B-juniorien maalit tekivät Severi Lehtinen, Riku Tamminen sekä toisella puoliajalla vielä Joona Rantala.

A-juniorit puolestaan tippuivat karsintalohkonsa hännille lauantaisen Jazz-tappion myötä. Interin joukkueella on kuitenkin edelleen hyvät mahdollisuudet päästä jatkokarsintaan, sillä jokaisesta lohkosta vain viimeiseksi jääneet jatkavat kauttaan A-poikien Ykkösessä. Lauantain ottelussa joukkueen ainoan maalin viimeisteli Niclas Forss.

Linkitä uutinen: Facebook Twitter

19.06.2013 Tamás Gruborovics kiitteli joukkueen työmoraalia
19.06.2013 Inter maalittomaan tasapeliin Pietarsaaressa
19.06.2013 Interin aloituskokoonpano illan Jaro-peliin
18.06.2013 Inter keskiviikkona Jaron vieraaksi Pietarsaareen
16.06.2013 Inter ja MYPA maalittomaan tasapeliin Veritas Stadionilla
16.06.2013 Interin aloituskokoonpano MYPA-peliin nimetty
15.06.2013 Inter kohtaa MYPA:n sunnuntaina Veritas Stadionilla
14.06.2013 Kapteeni Lehtonen palaa takaisin kokoonpanoon MYPA-pelissä
13.06.2013 Inter jäi HJK:n jalkoihin torstaina Helsingissä
13.06.2013 Interin avauskokoonpano illan HJK-otteluun nimetty
12.06.2013 Inter torstaina HJK:n vieraaksi Sonera Stadiumille
12.06.2013 Kalle Kauppi pohjusti maalin Pikkuhuuhkajien Liettua-tasurissa
11.06.2013 Pelaajia sivussa HJK-ottelusta
08.06.2013 Inter palasi takaisin harjoituksiin lyhyen loman jälkeen
06.06.2013 Inter-pelaajat urakoivat maajoukkueissa
04.06.2013 Kaksi lajia, kaksi joukkuetta - yksi kausikortti!
03.06.2013 Sirbiladze Georgian maajoukkueen mukaan
02.06.2013 Honka niukasti Interiä parempi
02.06.2013 Interin avauskokoonpano Honka-peliin
02.06.2013 FC Inter – FC Honka tänään Veritas Stadionilla

Lisää uutisia »


Website by Copyright ©2007-2009, Quatro Media. Kaikki oikeudet pidätetään.